Tervetuloa runosivuilleni

Kirjoitan sinulle runon, vuoden jokaiselle päivälle, ilolle, ikävän häivälle,
niin ehkä meidän on helpompi kulkea,
uudet ovet avata,vanhat sulkea. © Asta Gyldén-Lahtinen



tiistai 27. huhtikuuta 2010

Siivet

Perhonen jos kuollut on
kun oikein uskon
voin puhaltaa sen henkiin

Kun tahdon vaan
astua kyllä saan
pian keijukaisen kenkiin

Kun tiedän sen
olen pieni ihminen
mut ihan turhaan pelkään
niin kasvaa siivet selkään

   -Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Yön untuvatyyny

Yön untuvatyyny
hajonneena taivaan kannelle
tuulella siivoustalkoot
aamu aurinko saa
hahtuvia silmilleen.
-Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Ulos palanut ?

Kiihtyvässä työtahdissa imaistaan ihmisestä viimeiset mehut helposti. Jos tunnollisena vain yrittää, yrittää ja vieläkin yrittää, vaikka ei enää jaksaisi, tai pystyisi. Ei riitä että tekee parhaansa, vaan vielä on yllettävä parempaan. Seuraavanlainen olotila siitä voi tulla.

ULOS PALANUT?

Jonglöörinä, elämäntapa taikurina
pääosassa näytelmässä
elämää pikakelauksella
käsikirjoitus vilistää
en saa tekstistä selvää
syöksyn näyttämölle
väärään aikaan
repliikit hukassa
pallot putoilevat käsistä
ja pupu juuttuu hattuun.

  -Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen

torstai 22. huhtikuuta 2010

Veden muistissa

Veden muistissa
jään kiteet
talven lumet
pohjoistuulet
sitä suudelleet
hallan huulet

-Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen


tiistai 20. huhtikuuta 2010

Kiitos

Kiitos voimasta
kiitos viisaudesta
kiitos rakkaudesta
kiitos piinasta
mutta, kiitä en viinasta
se on vienyt monelta liian paljon
-Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Uni

Unet ovat ajoittain niin todentuntuisia että, kummallisuudestaan huolimatta herätessä saattaa tuntea metsän tai kukkien tuoksun, jäädä tunnelman vangiksi vielä toviksi heräämisen jälkeen.

UNESSA

Unessa astun kauriin jälkiin
pehmeälle sammalelle
metsän vihreään hämärään
jossa puut seisovat vaiti odottaen
astun, menen, katoan
muutun samaksi luonnon kanssa
kauriina unessa.

  -Valo Ki- 
© Asta Gyldén-Lahtinen

torstai 15. huhtikuuta 2010

Vedet

Vedet tuovat viestejä
piirtävät pintaan
kuvan huurteisen
syvältä suon mudasta
maan uumenista
hiljaa kohoaa ylös
talvesta heränneen
maan ja veden laulu.

  -Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Jomotusta

Hankalan puolison kanssa elo
on kuin nasta takapuolessa
jomottaa jatkuvasti
mutta sydämen kohdalta
-Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kuusen alla

Sammal mättäällä kuusen alla
tummuvassa illassa
 kaukana tavoittamattomissa maailmalta
oksa kiertyy pehmeästi yli
ilta käärii päivän hellästi
siniseen samettiin
latvuksissa kulkee
laulurastaan sointi.

   -Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen


perjantai 9. huhtikuuta 2010

Perjantai fiilis

Joskus perjantai voi tuntua tältä

Pää on niin kuin pesupallo
vaahtoaa yli koko kallo

Kun

Joka aamu kello kuusi
herätyskello huusi
mitä siinä vielä notkut
kerää ylös laiskat luusi
pese silmistä unen sotkut
muuten pomo antaa potkut
      -Valo Ki-
© Asta Gyldén-Lahtinen

Joten hyvää viikonloppua !

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Kyy

Kevät on tullut
kyy mättäällä makasi
notkealla vartalolla havuja lakaisi
jotain, kai ystävällistä mulle se sihisi
en kuullut mitä
pelkäsin sitä
pelko korvissa kihisi
   -Valo Ki- 
© Asta Gyldén-Lahtinen